Insinöörin ja agrologin yhteistyöllä syntyy herkullista lappilaista hunajaa

Marru Kraftin ja Tomi Pohtilan mehiläistarhassa tuotetaan hunajaa käsityönä molemmin puolin napapiiriä

Marrun ja Tomin pihalla käy kuhina, mehiläiset keräävät ahkerasti lähimetsän kukista mettä. Pihalla on mehiläispesiä aitauksen sisällä. Marru kertoo, että aitaus on sitä varten, ettei perheen lapset tai koira pääse liian läheiseen kontaktiin mehiläispesien kanssa.

Marru ja Tomi ovat aloittaneet mehiläistarhauksen vuonna 2018.

"Melko lailla sen jälkeen, mitä tähän taloon on muutettu asumaan, niin meillä on ollu omia pesiä. Kun tultiin Hirvaan puolelle ja on omakotitalo ja enemmän lääniä niin se oli automaatio mulle, että haluun ne pesät", Marru kertoo.

Pariskunnan innostus mehiläistarhaukseen on lähtenyt Marrun agrologiopintojen kautta. Marru teki Suomen mehiläishoitajain liiton paikallisyhdistykselle opinnäytetyönä selvityksen pohjoisen mehiläistarhauksen tilasta. Samalla ajatus omasta mehiläistarhasta sai alkunsa. Tomi on ammatiltaan tietotekniikan insinööri, ja pariskunnalla onkin selvä jako mehiläistarhauksen töissä:

"Meillä on Tomin kans semmonen sopimus, että kaikki mikä vihertää tai hengittää on minun heiniä ja Tomi hoitaa kaiken muun", Marru toteaa.

Marrun syvällinen mehiläistuntemus ja Tomin kalusto-osaaminen ja suunnittelutaito muodostavat siis varsin toimivan mehiläistarhaajatiimin.

Mehiläistarhaus vaatii osaamista ja kärsivällisyyttä

Vaikka mehiläistarhaus mielletään usein helpoksi hommaksi, mehiläistarhauksen aloittaminen vaatii paljon perehtymistä. Marrun opinnäytetyön lisäksi molemmat ovat käyneet mehiläishoidon kurssin Rovala-opiston kautta ja lukeneet paljon erilaisia oppaita. Lisäksi Marru on tutustunut mehiläistarhaukseen kädestä pitäen kaverin tarhalla ennen oman aloittamista. Mehiläistarhausta ei kuitenkaan opita kirjoista:

"Me ollaan molemmat kirjaviisaita tässä mehiläistarhauksen puolella, ja me ollaan luettu hirveästi oppaita ja käyty lyhytkursseja. Mutta kyllä tässä on vähän perse eellä puuhun vuosikaudet menty. Se on pitäny ite oppia", Marru selventää.

Tomilla ja Marrulla on nyt viisi omaa pesää. Kolme niistä on kotipihassa ja kaksi Ala-Nammassa. Tulevaisuudessa pesiä saattaa tulla enemmän, varsinkin jos kysyntä hunajalle kasvaa. Molemmat ovat kokopäivätöissä, joten mehiläistarhaus on toistaiseksi pienimuotoista. Pesien hoidossa riittää töitä ympäri vuoden. Mehiläisistä täytyy pitää huolta siinä missä muistakín eläimistä, ja niihinkin voi kiintyä.

"Semmoset vahvat pesät ei paljoa vaadi hoitoa. Käyt kattomassa, että on tilaa kerätä hunajaa ja munia. Sitte jos on pienempiä pesiä, niin joutuu seuraamaan ja tekemään erilaisia hoitotoimia, että saa elvytettyä sen pesän. Varsinkin talven jälkeen, niillä on pitkä talvi täällä, ne joutuu pärjäämään", Tomi kertoo.

Talvi on hiljaista aikaa pesillä, mutta silloin on aika kunnostaa kalustoa ja seurata pesien tilannetta. On esimerkiksi huolehdittava, ettei pesä tukehdu lumeen. Kesällä pesiä täytyy hoitaa viikoittain, sääolosuhteiden ehdoilla, sillä pesää ei voi aukaista sateella tai myrskysäällä. Tomi ja Marru keräävät hunajan elokuun alussa. Jos hyvin käy, satoa on odotettavissa noin 20 kiloa pesältä. Keräämisen jälkeen hunaja lingotaan irti kennoista, ja sitten purkitetaan sellaisenaan tai veivataan erilaiseen rakenteen saavuttamiseksi. Hunajaan ei lisätä mitään ja se saa kiteytyä vapaasti.

Lappilaista hunajaa ei voi verrata kaupan tuontihunajaan

Pariskunta aloitti hunajan myymisen viime syksynä, aikaisemmin kaikki on mennyt omaan käyttöön ja sukulaisille. Tomille täytyy varata 10 kiloa hunajaa, hän kun syö sitä suoraan purkistakin, Marru kertoo nauraen. Kuokkapellon Kuhnuri -nimistä artesaanihunajaa myydään Rovaniemen REKO- jakelussa, sekä tilalta.fi palvelun Nouda tilalta -toiminnon kautta.

Hunajissa on paljon eroja, jopa Suomen sisällä hunajien maut, värit ja koostumukset voivat vaihdella suuresti. Lappilainen hunaja on monella tavalla ainutlaatuista. Lapin lyhyt ja intensiivinen kesä erikoiskasveineen tekee hunajasta erityisen maukasta ja aromikasta. Lappi on myös ainoita alueita, mitä mehiläisiä kiusaava varroapunkki ei ole päässyt täysin valtaamaan.

"Ensinnäkin kesä on niin lyhyt ja saattaa olla kylmä, jolloin mehiläiset ei hirveästi lennä. Se on yksi asia mikä on tonne etelän suuntaan suuri ero. Meidän kesä on äärimmäisen lyhyt, noin 2 kk. Etelässä se voi olla 4-5kk", Tomi kertoo.

Etelä-Suomessa hunajaa voi saada jopa 100 kiloa per pesä. Joten tuottavuus on aivan eri luokkaa.

"Hunajahan on yksi väärennetyimmistä elintarvikkeista" 

Kaupan hunajiin ei voi aina luottaa. Kaupoissakin on myyty tuontihunajaa, mikä ei edes ole hunajaa, vaan esimerkiksi jonkin tyyppistä maustettua sokerilientä.

"Sanoisin, että ne huijaushunajat ovat vähenemään päin, koska tietoisuus on kasvanut ja ihmiset ilmoittaa kaupalle, että tämä ei ole hunajaa. Ei kaupat tiedä tai välttämättä ensimmäisenä ole kyseenalaistamassa sitä", Tomi tarkentaa.

Marrun ja Tomin perheessä hunajaa käytetään kaikessa ruuanlaitossa ja leivonnassa sokerin sijasta. Esimerkiksi lättytaikinaan saa herkullisen maun, kun laittaa sokerin sijasta hunajaa, Marru vinkkaa. Ja jos tuntuu, että on tulossa kipeäksi, Tomi tekee hunajasta kuuman juoman.

Kesähelteillä perhe nauttii jäähdytettyä hunajajuomaa:

Kaikkien kesäkuhnureitten Hellejuoma

1 l vettä tai kuplavettä

1 sitruunan mehu

n. 1/2 tl suolaa

Pari rkl kotimaista hunajaa

Kaikki sekoitetaan yhteen. Juoma nautitaan hyvin viilennettynä jääpalojen kanssa. Marrun ja Tomin perhe tekee juomaa kesähelteillä jääkaappiin valmiiksi.

Mikä mehiläispunkki?

Mehiläisten ulkoloinen, varroapunkki, on levinnyt ympäri maailmaa. Punkkia esiintyy Lapissa Tervolan ja Pellon korkeuksille asti ja satunnaisesti eri paikoissa, kuten Saariselän alueella. Punkki leviää herkästi ja valloittaa alueita esimerkiksi siirtotarhauksen seurauksena, kun pesiä tuodaan etelästä satokauden ajaksi Lappiin.

Punkki heikentää mehiläistä tekemällä siihen haavoja. Punkki pesiytyy mehiläispesään ja heikentää koko pesän toimintaa. Lapin mehiläistarhaajien virkeässä verkostossa on kova tahtotila punkin leviämisen estämiseksi. 

Mehiläistarhaus on muutakin kuin hunajantuotantoa

Tomille ja Marrulle mehiläistarhaus on enemmänkin rakas harrastus kuin sivubisnes, josta halutaan tuottoa.

"Meille ei oo niin hirveän tärkeää se, että me saadaan sieltä pirusti satoa. Niitä on älyttömän kiva seurata nuita ötököitä, ja tossa on niin paljon kasveja mitä ne pölyttää, meillä tulee ihan älyttömän paljon esimerkiksi mustikkaa" Marru kertoo.

Molemmat nauttivat mehiläisten seuraamisesta ja siitä, että saa tuottaa omavaraisesti hunajaa.

"On se kiva keväällä varsinkin, kun pitkä talvi on selvitty yli ja kaikki on hengissä. Ensimmäisiä kertoja kun näät, että ne siellä ne lentää takasi pesään ja niillä on puntit täynnä siitepölyä. Se on pajua täällä ja se on kirkkaan keltaista. Se on kiva tietää, että nyt taas saa hunajaa", Tomi pohtii.

Mehiläispesillä käynti on mieluisaa, ja jopa meditatiivista toimintaa:

"Sinne täytyy mennä lähes semmoseen zeniläiseen tilaan ja tehä kaikki mahollisimman rauhallisesti ja keskittyä siihen. Se on tavallaan semmonen pääkopan nollaus ku käy sielä. Ja saahaan olla yhessä jossaki!", Marru kuvailee.

Pariskunta käy haastattelumme lopuksi pesällä katsomassa, miten mehiläisillä menee. Allekirjoittanut pysyy kauempana, vartijamehiläisen häätöyrityksiä pakoillen. Saumattomalla yhteistyöllä ja rauhallisin liikkein Marru ja Tomi tarkastelevat pesän toimintaa 

Marrun ja Tomin vinkit aloitteleville mehiläistarhaajille:

• Käytä tukiverkostoa. Lapissa on aktiivinen mehiläistarhaajaverkosto, johon pääsee helposti mukaan. Käy tutustumassa mehiläistarhaukseen jonkun luona, ja kysy rohkeasti apua.
• Perehdy aiheeseen. Lue oppaita ja käy kursseja ennen aloittamista.
• Ole valmis sitoutumaan. Kesällä pesää ei voi jättää heitteille, muuten mehiläiset parveilevat ja etsivät uuden kodin. Pesällä on käytävä viikoittain.
• Toimi tietoisesti ja vastuullisesti. Toimi niin, että siitä ei ole muille haittaa. Esimerkiksi varroapunkin leviämisen välttämiseksi, ole tarkka siitä, mistä otat pesän ja missä pidät pesiä.

Teksti ja kuvat: Heidi Hannula