Vainion teurastamo laajensi Orimattilasta Muurolaan - Uusia asiakkaita palvellaan ympäri Lappia
Henri Vainio on neljännen sukupolven teurastamoyrittäjä. Vainion teurastamo toimii Orimattilassa ja kesästä 2022 alkaen myös Muurolassa. Henri Vainio matkustaa Rovaniemen ja Orimattilan väliä usein, koska haluaa olla mukana uuden toimipisteen toiminnassa.
Teurastamoyrittäjäperheessä kasvaneelle Henrille yrityksen toiminta tuli tutuksi jo lapsena, perheen elinkeinon ollessa tiivis osa arkea. Henri ehti käydä armeijan ja rakennuspuolen koulun, sekä olla työelämässä hetken aikaa, kunnes tuli päätöksen aika: Haluaako hän ottaa yrittäjän roolin perheen teurastamoyrityksessä?
"Se oli aika selkeää, että mieluummin haluan olla yrittäjä kuin palkkatöissä. Siinä on omat hyvät ja huonot puolensa. Mutta on niitä varmaan helpompiakin aloja kuin elintarvikeala, veikkaan". Henri pohtii.
Teurastamoyrittäjyys on monipuolinen tehtävä
Henri pyörittää yritystoimintaa, mutta haluaa olla tiiviisti mukana teurastamon linjastossa päivittäin. Pelkkä toimistossa istuminen ei ole mieluista käsillä tekemisestä pitävälle Henrille. Linjastossa työskentely on hyvää vastapainoa yrityksen pyörittämiselle, ja samalla hän pääsee seuraamaan työntekijöidensä jaksamista ja hyvinvointia, sekä ylläpitämään hyvää työilmapiiriä.
"Syntyy erilainen kunnioitus silloin, kun itsekin tekee eikä käy vain huutamassa ovelta, että tehkää. Se toimii aika paljon paremmin", Henri arvioi.
Asiakaspalvelu on myös tärkeä osa Henrin toimenkuvaa. Vainion
teurastamolla jokainen tuottaja halutaan palvella yksilöllisesti. Pienet ja
isot tuottajat ovat saman arvoisia. Vainion teurastamossa tuottajan
mahdollisimman hyvä palvelu onkin sen tärkein valttikortti isoja
teurastamoyrityksiä vastaan kilpaillessa.
Lappiin laajennus oli helppo päätös
Vainion teurastamon toiminta Orimattilassa Etelä-Suomen alueella on jo vakiintunutta. Varsinaista pitkän linjan suunnitelmaa Lappiin laajentamiselle ei ollut, vaan Henri kuuli myynnissä olevasta pienteurastamosta kautta rantain ja päätös tehtiin melko nopeasti.
"Naudasta on ollut pulaa monta vuotta ja kilpailu on kovaa, niin todettiin, että voitaisiin saada nautaa, karitsaa ja lammasta Lapista lisää. Ei oikeastaan tiedetty mihin lähdetään, se oli vähän pystymetsään", Henri muistelee.
Lapin teurastamolla on nyt 3 työntekijää. Kokeneet teurastamoalan ammattilaiset ovat harvassa. Mutta Henrin mukaan yksi kokenut ammattilainen riittää, ja innokkaista on helppo kouluttaa osaavat työntekijät. Rekrytointi on tärkeä prosessi teurastamon aloittamisessa.
"Se riittää, että on tarpeeksi intoa ja halua oppia. Ja pitää sopia siihen porukkaan, kaikkien pitää tulla hyvin toimeen keskenään ja olla mukavaa, muuten se ei toimi niin pienellä porukalla. " Henri kertoo.
Teurastamon päämäärä on palvella tuottajia ja eläimiä
Paikalliset tuottajat ovat löytäneet teurastamon hyvin, sillä markkinat olivat valmiina. Muurolassa samoissa tiloissa aikaisemmin toimineen Leivejoen lihan asiakkaat jatkoivat asiakkuutta Vainion teurastamon kanssa. Uusia asiakkaita toivotaan löytyvän kuitenkin ympäri Lappia. Vainion teurastamo pyrkii osaltaan lyhentämään eläinten kuljetusmatkoja ja palvelemaan lappilaisia tuottajia.
Teurastamisen jälkeen lihat kuljetetaan Etelä-Suomeen ja myydään siellä, tai siirretään Meän Liha Oy:lle jatkojalostukseen. Tervolalaisen Meän Liha Oy:n kanssa tehdään yhteistyössä rahti-leikkuu palvelua - Vainion teurastamo teurastaa ja Meän Liha leikkaa ja jalostaa. Vainion teurastamolla on Etelä-Suomessa valmiit markkinat, ja lihaa menee kaupaksi moneen eri paikkaan. Suurin osa lihoista menee tukkuportaalle ja jonkin verran vähittäiskauppaa
Teurastamoyrityksen pyörittäminen vaatii tarkkaa suunnittelua, erityisesti energiakriisin vallitessa.
"Kyllähän tämä kulurakenne on tällä hetkellä semmoinen, että joutuu aika paljon miettimään miten ajaa ja miten tekee. Kyllä siinä saa käyttää aikaa, kun miettii että saa sen pyöritettyä edes suunnilleen fiksusti", Henri kertoo.
Lappiin on mukava tulla
Lapin toimipisteellä käynti on Henrille mukavaa vaihtelua. Lapista löytyy myös mökki, jossa hän käy rauhoittumassa kiireiden keskellä. Lappilaiset ovat Henrin mielestä mukavaa porukkaa ja teurastamon edelliset omistajat ovat auttaneet paljon siinä, että uusi yritys pääsee aloittamaan toimintansa jouhevasti.
"Lappiin kun tulee, niin aina rauhoittuu. Etelässä juokset ja koko ajan on hirveä paniikki. On se lappilainen kansa erilaista, tänne on mukava tulla." Henri toteaa.
Minkälaisella alueella Vainion teurastamon palvelut sitten toimivat Lapissa?
"Oulu-Ranua akselilla ja siitä semmoinen 200-300 kilometriä harpilla kun vetää niin siinä se on. Riippuu tietysti vähän, jos tulee kauempaakin täyskuorma niin sitten se kannattaa ajaa".
Tällä hetkellä kaukaisin paikka mistä eläimiä on haettu, on Sodankylästä, ja kauempaakin pystyisi. Uusi teurastamo on otettu hyvin vastaan.
"Ihan hyvin ollaan saatu palveltua. Ihmisillä kestää tietty aikansa ennen kuin ne uskaltaa laittaa eläimiä meille. Jotkut voi ajatella, että joku "etelän vetelä" tulee sinne pyörimään. Siinä täytyy aina vähän aikaa odotella ja näyttää että homma toimii.", Henri kuvailee.